Tommone on kyllä ihan hanurista, itsekkin olen joutunut kärvistelemään tuollaisissa tilanteissa.
Ny pakkoa sanoa, ku kauan olen anonyyminä seuraillut blogiasi (ennen en ole uskaltanut kommentoida mitään *ujopaskaepävarma*)ja kommentoida:
Sun blogi-merkintöjä ja Näkymättömiä arpia-blogiasi lukiessani; Niin paljon yhtäläisyyksiä omaan elämääni; koulukiusattu, miesjutut ja kaverit, ahdistus jne. Just like my life.
Toisaalta lohduttavaa huomata,että joku muukin kokenut/kokee tuollaista, mut silti toisaalta sit sattuu, ku joku muukin kokee noin.
Nostan hattua sulle, ku voit kirjoittaa kouluaikojen kiusaamisesta.
Itsekkin haluaisin avoimesti kertoa, mut en uskalla/pysty, koska pelkään että entiset kiusaajani ja entisen paikkakuntani väki huomaisi kirjoitukset (olen saanut olla niiltä 3 vuotta rauhassa, en ota riskiä, että entise koululaiset alkaa pommittaan). (Pieni paikkakunta, kaikki tuntee kaikki)
Olen muutenkin siellä paikkakunnalla jokin musta lammas, koska olen niin erillainen kuin ne.
Voimia elämääsi ja jaksamista! Et ole yksin ja olet yksi monista, joka antaa voimia ja toivoa koulukiusatuille yms. Kertomaan asioista ja PUHUMAAN, ei pitämään vain sisällä.
Kyllähän meitä kohtalotovereita vain näemmä täällä on. Vaikka toisaalta se on hyvä asia, mutta silti toisaalta se empaattinen puoli itsestään surkuttelee, että joku muukin kokee tätä samaa shittiä, mitä itse kokee. Mutta minusta on erittäin hienoa, että uskalsit nämäkin asiat kertoa, vaikka varmasti tässäkin oli hirmuinen rutistus ja kerättävä rohkeutta! :3 Saat olla ylpeä itsestäsi!
Koska uskon, että näistä asioista kertominen helpottaa sitä taakkaa harteilla, vaikkakin se kertominen kävisikin sitten tälleen tekstiä kirjoittaen. Ainakin saa sen asian pois konkreettisesti sisältään.
Kiitokset tsempistä ja hei, sinulle myös roppakaupalla jaksamista ja voimia jatkaa eteenpäin! <3 Ja toivon, että vielä jonakin päivänä sinäkin saat sen rohkeuden kasaan ja kerrottua näistä ikävstä asioista. *voimahali*
Eikä mitään anteeksipyydettävää kommentin pituudesta! :)
D:<
Ei mitään sanoja mihinkään. Tää on vaan niin väärin… :(
No, kukin taplaa tyylillään enkä mä nyt mitenkään roiku kenenkään puntissa, mutta välistä vaan nousee aina tuo mieleen ja sitten hetken sitä pohdiskelen, että miksi näin on käynyt. Toisaalta, en ehkä olisikaan niin läheisissä väleissä heihin, jahka he alkaisivatkin taas kaveerata kanssani.
Valitettavan paljon on näitä kohtalotovereita… Sitäpä, toisaalta on väkee jotka ymmärtää, mut sit se että kuitenki se kärsimys. Just like you said.
Uhhiuh, oli kyllä, ku aristelen ’avata keskustelua’ uusien ihmisten kanssa :’D Kiitos
Se todella helpottaa, kun tapasin nykyisen bestikseni/kämppikseni; hänen avullaan oon jaksanut paljon ja oon puhunut/purkanut paljon-> todella paljon helpottanut omaa oloa ja hän on saanut purettua omia tuntoja.
Sitäpä,kyllä jossain vaiheessa enemmän puran ne pahat muistot pois ja toivon mukaan autan muita, kuten sä.
Ei kestä hei, aina täällä ollu henges mukana.
Kiitoksia : )
Kiitos kannustuksesta, toivon mukaan *voimahali takas* <3
Kuulostaa kyllä hyvältä, että olet löytänyt elämääsi jonkun, jonka kanssa jakaa tuo taakka puhumalla. :) Ja uskon todellakin, että se on helpottanut! Vähintä mitä itse voi tehdä, on olla heille tukena, jotka kärsivät näistä asioista ja muistoista ja näyttää, että kaikesta voi selvitä vaikka ikuiset arvet jäävätkin.
Ja ei todellakaan haittaa! ^^ Kaikin mokomin vain puhumaan paha olo pois! :)
Tommone on kyllä ihan hanurista, itsekkin olen joutunut kärvistelemään tuollaisissa tilanteissa.
Ny pakkoa sanoa, ku kauan olen anonyyminä seuraillut blogiasi (ennen en ole uskaltanut kommentoida mitään *ujopaskaepävarma*)ja kommentoida:
Sun blogi-merkintöjä ja Näkymättömiä arpia-blogiasi lukiessani; Niin paljon yhtäläisyyksiä omaan elämääni; koulukiusattu, miesjutut ja kaverit, ahdistus jne. Just like my life.
Toisaalta lohduttavaa huomata,että joku muukin kokenut/kokee tuollaista, mut silti toisaalta sit sattuu, ku joku muukin kokee noin.
Nostan hattua sulle, ku voit kirjoittaa kouluaikojen kiusaamisesta.
Itsekkin haluaisin avoimesti kertoa, mut en uskalla/pysty, koska pelkään että entiset kiusaajani ja entisen paikkakuntani väki huomaisi kirjoitukset (olen saanut olla niiltä 3 vuotta rauhassa, en ota riskiä, että entise koululaiset alkaa pommittaan). (Pieni paikkakunta, kaikki tuntee kaikki)
Olen muutenkin siellä paikkakunnalla jokin musta lammas, koska olen niin erillainen kuin ne.
Voimia elämääsi ja jaksamista! Et ole yksin ja olet yksi monista, joka antaa voimia ja toivoa koulukiusatuille yms. Kertomaan asioista ja PUHUMAAN, ei pitämään vain sisällä.
Anteeksi jeesuspitkä kommentti ._.
Kyllähän meitä kohtalotovereita vain näemmä täällä on. Vaikka toisaalta se on hyvä asia, mutta silti toisaalta se empaattinen puoli itsestään surkuttelee, että joku muukin kokee tätä samaa shittiä, mitä itse kokee. Mutta minusta on erittäin hienoa, että uskalsit nämäkin asiat kertoa, vaikka varmasti tässäkin oli hirmuinen rutistus ja kerättävä rohkeutta! :3 Saat olla ylpeä itsestäsi!
Koska uskon, että näistä asioista kertominen helpottaa sitä taakkaa harteilla, vaikkakin se kertominen kävisikin sitten tälleen tekstiä kirjoittaen. Ainakin saa sen asian pois konkreettisesti sisältään.
Kiitokset tsempistä ja hei, sinulle myös roppakaupalla jaksamista ja voimia jatkaa eteenpäin! <3 Ja toivon, että vielä jonakin päivänä sinäkin saat sen rohkeuden kasaan ja kerrottua näistä ikävstä asioista. *voimahali*
Eikä mitään anteeksipyydettävää kommentin pituudesta! :)
D:<
Ei mitään sanoja mihinkään. Tää on vaan niin väärin… :(
No, kukin taplaa tyylillään enkä mä nyt mitenkään roiku kenenkään puntissa, mutta välistä vaan nousee aina tuo mieleen ja sitten hetken sitä pohdiskelen, että miksi näin on käynyt. Toisaalta, en ehkä olisikaan niin läheisissä väleissä heihin, jahka he alkaisivatkin taas kaveerata kanssani.
Apua hui ku tuli nopia vastaus!!! iha säikähdin
Valitettavan paljon on näitä kohtalotovereita… Sitäpä, toisaalta on väkee jotka ymmärtää, mut sit se että kuitenki se kärsimys. Just like you said.
Uhhiuh, oli kyllä, ku aristelen ’avata keskustelua’ uusien ihmisten kanssa :’D Kiitos
Se todella helpottaa, kun tapasin nykyisen bestikseni/kämppikseni; hänen avullaan oon jaksanut paljon ja oon puhunut/purkanut paljon-> todella paljon helpottanut omaa oloa ja hän on saanut purettua omia tuntoja.
Sitäpä,kyllä jossain vaiheessa enemmän puran ne pahat muistot pois ja toivon mukaan autan muita, kuten sä.
Ei kestä hei, aina täällä ollu henges mukana.
Kiitoksia : )
Kiitos kannustuksesta, toivon mukaan *voimahali takas* <3
Nuh :') hyvä jossei haittaa
Kuulostaa kyllä hyvältä, että olet löytänyt elämääsi jonkun, jonka kanssa jakaa tuo taakka puhumalla. :) Ja uskon todellakin, että se on helpottanut! Vähintä mitä itse voi tehdä, on olla heille tukena, jotka kärsivät näistä asioista ja muistoista ja näyttää, että kaikesta voi selvitä vaikka ikuiset arvet jäävätkin.
Ja ei todellakaan haittaa! ^^ Kaikin mokomin vain puhumaan paha olo pois! :)