Kyseessä on mantelitumakkeen ”taistele / pakene” reaktio, joka aiheuttaa myös voimakkaan riippuvuuden tunteen. Tuolla on meidän öriöri – sinä minun, minä viedä sinut luola – aikana varmistettu suvun jatkuvuus ja lasten selviytyminen.
Paras tapa on kysyä silloin itseltä ”pitäisikö minun tuntea näin?”
Jos vastaus on kyllä, on tunne hyvin suurella todennäköisyydellä rationaalinen.
Jos taas ei, niin yllättäen se ei ole rationaalinen tunne ja sen voi sitten työntää sivuun vain miettimällä, että perkele, se mantelitumake.
Itse kannoin mantelia mukana avioeron jälkeen aina taskussa. Kun alkoi tulla ahdistus päälle, kaivoin mantelin taskusta ja kysyin itseltäni: ”Should I?” Ja aina vastasin, että ei, ei pitäisi. Ja joka ikinen kerta olo helpotti.
Voihan mantelitumake! Uskon kyllä, että tämä tästä ajan mittaan helpottaa. On vaan niin hämmentävää tajuta olleensa niin totaalisen ihastunut johonkin. Täytyy käskyttää mun mantelitumaketta rauhottumaan. :’)
Kyseessä on mantelitumakkeen ”taistele / pakene” reaktio, joka aiheuttaa myös voimakkaan riippuvuuden tunteen. Tuolla on meidän öriöri – sinä minun, minä viedä sinut luola – aikana varmistettu suvun jatkuvuus ja lasten selviytyminen.
Paras tapa on kysyä silloin itseltä ”pitäisikö minun tuntea näin?”
Jos vastaus on kyllä, on tunne hyvin suurella todennäköisyydellä rationaalinen.
Jos taas ei, niin yllättäen se ei ole rationaalinen tunne ja sen voi sitten työntää sivuun vain miettimällä, että perkele, se mantelitumake.
Itse kannoin mantelia mukana avioeron jälkeen aina taskussa. Kun alkoi tulla ahdistus päälle, kaivoin mantelin taskusta ja kysyin itseltäni: ”Should I?” Ja aina vastasin, että ei, ei pitäisi. Ja joka ikinen kerta olo helpotti.
Voihan mantelitumake! Uskon kyllä, että tämä tästä ajan mittaan helpottaa. On vaan niin hämmentävää tajuta olleensa niin totaalisen ihastunut johonkin. Täytyy käskyttää mun mantelitumaketta rauhottumaan. :’)